Kirjavinkkausta
Muutaman viime viikon aikana minulla on ollut jännittäviä hetkiä. Kirjastossa kävi kolmasluokkalaisia etsimässä luettavaa, ja tämän yhteydessä vinkkasin muutamia erityisesti kolmasluokkalaisille suositeltavia kirjoja.
Tilanne oli jännittävä, sillä en ollut aiemmin pitänyt minkäänlaisia kirjavinkkauksia. Mutta näköjään huoli oli turha, sillä oppilaat kuuntelivat kiinnostuneesti kirjoista, joku uskaltautui jopa kyselemään niistä ja moni löysikin keräämistäni kirjoista itselleen luettavaa. Muutamat oppilaat tulivat jo samana päivänä kertomaan minulle kirjoistaan. Osa tuli kertomaan, että oli jo ehtinyt lukea kirjaa alkua pidemmällä ja osa tuli kertomaan että hänen valitsemansa kirja vaikuttaa kivalta kirjalta. Täytyy toivoa, että muutkin lainaajat löytäisivät kivoja kirjoja luettavakseen.
Voiko ihanampaa palautetta kirjastotäti saada, kuin että "tämä on tosi kiva kirja, ja lainaan seuraavaksi tämän, koska sekin kuulosti tosi kivalta!" Näillä mielin on mukava toivottaa kaikille aurinkoista viikonloppua!
P.S. Minullekin saa vinkata hyviä kirjoja!

Kommentit
Lähetä kommentti