Lokakuun kuulumisia
Syksy vierähti nopeasti Norssin tapahtumarikkaassa koulukirjastossa. Lainaustoiminta on ollut hyvin aktiivista ja olemme saaneet useita uusia kirjoja kokoelmaan sekä omien hankintojemme että lahjoitusten kautta.
Kirjastoalan harjoittelijasta oli suuri apu syys- ja lokakuun aikana, jotta saimme uusia kirjoja hyllyyn ennen yläkoulun Lukusiestan alkua. Lisäksi olemme poistaneet satoja vanhentuneita kirjoja kokoelmasta, jotta saimme uusille kirjoille tilaa hyllyihin. Kirjojen poistojen arvioinnissa on ollut mukana myös opettajia. Kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä!
Lokakuussa kirjastossa on häärännyt myös yläkoulun TET-harjoittelijoita. Olemme tehneet yhdessä kokoelmanhoitotehtäviä, päällystäneet kirjoja, tehneet laina- ja eräpäivälappuja sekä kirjojen selkätarroja ja kirja-arvosteluja, hyllyttäneet palautettuja kirjoja ym. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että jokainen TET-harjoittelija on ollut innolla mukana suorittamassa annettuja työtehtäviä täällä koulukirjastossamme.
Syksyn aikana on järjestetty kirjastoesittelyitä ja -opetuksia 1-luokkalaisille, 7-luokkalaisille ja opettajaharjoittelijoille sekä muillekin luokille opettajien tilauksesta. Lisäksi kaikille lukion 1-luokille on pidetty tiedonhaun ja informaatiolukutaidon opetuksia luokkahuoneessa.
Tällä viikolla 7-luokkalaiset suunnistivat ympäri koulua ratkaisten samalla kirjallisuuteen liittyviä tehtäviä. Suunnistus päättyi kirjastoon, jonne palautettiin suunnistustehtävät ja sen jälkeen oli mahdollisuus lainata kirja ensi viikolla alkavaa Lukusiestaa varten.
Tällä viikolla 7-luokkalaiset suunnistivat ympäri koulua ratkaisten samalla kirjallisuuteen liittyviä tehtäviä. Suunnistus päättyi kirjastoon, jonne palautettiin suunnistustehtävät ja sen jälkeen oli mahdollisuus lainata kirja ensi viikolla alkavaa Lukusiestaa varten.
Jokainen koulupäivä on ollut tapahtumarikas ja ennalta-arvaamaton täällä aktiivisessa ympäristössä, jota elävöittävät yläkoulun välitunnit ja ala-koulun läksykerhon toiminta. Tulossa on myös uutta toimintaa, jossa kirjasto on mukana. Seuraa kirjaston ilmoitustaulua ja tätä blogia, niin voit kuulla mm. alakouluun suunnitteilla olevasta kirjastokerhosta ja yläkoulun ensi viikolla alkavasta Lukusiestasta.
Kommentit
Lähetä kommentti