Kirjaston monet roolit
Kirjaston perinteinen käyttötapa on lainata ja palauttaa kirjoja, mutta kirjastoilla
on nykyään myös monenlaisia muita rooleja, varsinkin koulukirjastolla. Tästä syystä onkin hyvä miettiä, minkälaisena kirjasto näyttäytyy kenellekin:
Ollaan kaikki iloisia, että kirjasto on olemassa jokaiselle vähän erilaisella merkityksellä!
- paikkana, josta käydään lainaamassa kirjoja.
- paikkana, jossa käydään tekemässä läksyjä
- paikkana, jossa opiskellaan ja luetaan kokeisiin.
- paikkana, josta haetaan tietoa.
- paikkana, jossa luetaan lehtiä.
- paikkana, jossa voi syventyä lukemaan mielenkiintoisia kirjoja.
- paikkana, jonne tullaan työskentelemään yhdessä koko luokan kanssa
- paikkana, jonne mennään moikkaamaan kirjastonhoitajaa
- paikkana, jonne kokoonnutaan tekemään ryhmätöitä
- paikkana, joissa vietetään välituntia.
- paikkana, jossa voi nauttia hiljaisuudesta
- paikkana, jossa opiskellaan kavereiden kanssa yhdessä.
Tätä listaa
voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkään. Jokainen koulun oppilas, opettaja,
harjoittelija ja muu työntekijä näkee kirjaston eri tavalla. Tästä johtuen
kirjastossa joudutaan joustamaan monen asian suhteen. Kuitenkin yleensä
opiskelurauha säilyy, hiljaisesti saa keskustella ja yleensä jokaiselle löytyy
istumapaikka. Jos sitä juuri haluamaansa kirjaa ei ole paikalla, niin yleensä
löydetään joku muu mielenkiintoinen kirja luettavaksi. Mutta jotta kaikki saavat nauttia omanlaisestaan kirjastosta, on meidän muistettava, että juoksentelu ja huutaminen ei kuulu kirjastoon, näistä voi
nauttia vaikka ulkosalla.
Ollaan kaikki iloisia, että kirjasto on olemassa jokaiselle vähän erilaisella merkityksellä!
Kommentit
Lähetä kommentti