Kirjaston syksy
Tänä syksynä aloitin työt täällä Norssin kirjastossa ja syksy onkin ollut melkoista opettelua niin kirjaston kuin talonkin tavoista. Olen täällä kirjastossa pähkäillyt useasti oppilaiden kanssa, mitä seuraavaksi lainattaisiin, kun oikein mikään kirja ei vaikuta kiinnostavalta. Yhden neljäsluokan kanssa olen seikkaillut kirjaston tietokirjahyllyjen välissä kirjastosuunnistuksen tiimoilla. Luokat ovat muutenkin käyneet kirjastossa tutustumassa ja lainaamassa kirjoja. Erityisen suosittua kirjastossakäynti oli lukemisen päivänä. Toivottavasti yhtä ahkera kirjojen lainaaminen jatkuu myös keväällä!
Olen saanut syksyn aikana monta uutta ystävää. Täällä kirjastossa vierailee usein samat ihmiset todella useasti.. On ollut mukava huomata, että osalle oppilaista kirjasto on mukava paikka! Välillä oikein riipaisee sydämestä, kun joudun laittamaan ovet lukkoon, ja tiedän, etteivät halukkaat pääse välitunnilla käymään kirjastossa.
Marras- ja joulukuussa minulla on ollut kunnia tutustua tämän koulun seitsemäsluokkalaisiin! Olen ollut erittäin iloinen, että minulla on ollut täällä kirjastossa erittäin ahkeria ja osaavia TET-harjoittelijoita. Heistä on ollut minulle suuri apu monenlaisissa kirjastoprojekteissa. Toivottavasti sama reipas meininki jatkuu vielä keväälläkin!
Kirjasto on saanut hieman eloa lukunurkkauksesta, josta onkin tullut sekä yläkoululaisten että alakoululaisten suosima lukupaikka. Saa nähdä, laajeneeko lukunurkka joululoman aikana entistä suuremmaksi.
Tettiläisten myötä myös yläkoulun kirja-arvostelukansiota on täydennetty, sillä jokainen tettiläinen on tehnyt valitsemastaan kirjasta kirjaesittelyn, joka on ollut esillä kirjaston tiskillä päivän ajan. Tästä tettiläisten päivän kirjoista onkin moni löytänyt lainattavaa, joten se on ollut oikein hyödyllinen kirjanäyttely!
Kokoelmia ollaan aloitettu käymäänläpi tarkasti arvioiden, mitkä kirjat ovat tiedoiltaan vanhentuneita ja mitkä ovat vielä syytä pitää hyllyssä. Tätä työtä olen tehnyt yhdessä opettajien kanssa ja sama projekti jatkuu vielä keväälläkin.
Kaiken kaikkiaan syksyyn on riittänyt vilinää ja vilskettä. Välillä meno on ollut niin vauhdikasta, että oppilaat ovat jo oppineet tunnistamaan, milloin tulen muistuttamaan, että pitäisi sitä muillekin antaa opiskelurauhaa. Silti syksy on sujunut mukavasti ja kirjasto on tarjonnut niin rauhaisan opiskelupaikan kuin rennon lukuhetken.

Kommentit
Lähetä kommentti