Turun Kansainväliset Kirjamessut

On jälleen Turun Kansainvälisten Kirjamessujen aika! Perjantaista sunnuntaihin (30.9. - 2.10.) jatkuvat messut järjestetään perinteisesti Turun messu- ja kongressikeskuksessa. Parikymppisiään viettävien messujen pääteemana on tänä vuonna Pohjoismaat.

Kirjamessujen ohjelmaan pääsee kätevimmin tutustumaan netissä, Turun kansainvälisten kirjamessujen omilla sivuilla. Ohjelmalehden perinteisemmän paperiversion voi löytää puolestaan täältä Norssin kirjastolta, jonne niitä saapui Turun Sanomien liitteenä. Yksi ylimääräinen kappale ehti jo kadotakin mystisesti (kiinnostusta siis on!?), mutta ei hätää: ohjelmalehtiä on yhä selailuvalmiudessa kirjaston asiakaspalvelutiskin kulmalla.

Jos Kirjamessut kiinnostavat, mutta runsas ja limittyvä tapahtumaviidakko hämmentää, seuraavassa muutamia poimintoja joka päivältä:

Perjantai 30.9.

Kokoustila 3 Klo 12.30-13.30 Valokuvaaja Miina Savolainen kertoo kuvanäyttein voimaannuttavista valokuvakirjoistaan Maailman ihanin tyttö ja Isä.

Pinella-lava Klo 13.40 Valokeilassa kirjastot! Eräpäivä! Voimasanoja kirjastosta. Kirjastoammattilaiset Veera Ristikartano ja Antti Virrankoski (Avain). Kirjasampo –projekti esittäytyy. Palvelupäällikkö Kaisa Hypen, Turun kaupunginkirjasto. Haastattelija sivistystoimentarkastaja Päivi Almgren.

Fiore-lava Klo 17.15 Millainen on turkulainen scifi- ja fantasiaharrastamisen kenttä ja mitä sillä on kiinnostuneille tarjota? Miten scifin ja fantasian harrastaminen eroaa muun kirjallisuuden harrastamisesta? Mikä saa siitä kiinnostuneet muodostamaan yhteisöjä harrastuksen kohteensa ympärille? Aiheesta keskustelemassa ovat Milla Aalto, Pasi Karppanen, Vilgot Strömsholm, Mirka Ulanto ja Tero Ykspetäjä.


Lauantai 1.10.

Auditorio 2 Klo 11.00 Tukka pystyssä. Kirjailijat Sari Peltoniemi ja Anneli Kanto pelottelevat kuulijoita mielipiteillään lasten ja nuorten kauhukirjallisuudesta. Keskustelussa pohditaan pelon ja jännityksen merkitystä ihmiselle, tarinoiden tärkeyttä ja sopivuuden rajoja. Luvassa myös lukunäytteitä. Juontaja Reetta Saine. Suomen Nuorisokirjailijat esittävät

Fiore-lava klo 15.30 Vierailla mailla. Joel Haahtela. Irja Sinivaara haastattelee. Haahtelan kirjat jättävät lukijan mieleen vahvan tunnelma. Aikaa niissä on vaikea määritellä, mutta paikat ovat usein vierailla mailla, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa.

Fiore-lava klo 16.30 Juhani Aho 150 vuotta. Kari Levola ja Raili Mikkanen. Ahoa on mainittu ensimmäiseksi suomalaiseksi ammattikirjailijaksi, jonka teoksia ilmestyi käännöksinä jo hänen elinaikanaan. Juhani Aho muistetaan mm. lastuistaan, lyhyistä proosakertomuksistaan. Mitä Aho antaa nykylukijalle?


Sunnuntai 2.10.

Agricola-lava Klo 11.00 Kirjailija Jyrki Vainonen: Swiftin ovella (Tammi).

Kokoustila 3 Klo 11.30-12.30 Lentävä matto - kulttuurien kohtaamisia suomalaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa. Keskustelemassa kirjailijat Marika Laijärvi, Raili Mikkanen, Terhi Rannela ja Marja-Leena Tiainen. Suomen Nuorisokirjailijat
.


Kirjastonhoitajalta kysyttiin myös selviytymisniksejä messupäivään: vältä keskipäivän ihmismassoja ja muista samanaikaisesti järjestettävät Ruokamessut maistiaisineen! ;)

Kommentit

  1. Voi kun olisin päässyt Jyrki Vainosta katsomaan! Kirjoittaa mahtavia kirjoja.
    (T: Norssin kirjastontäti viime lukuvuodelta)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisuuden päivä

Kuka olikaan J. L. Runeberg?