Kuvakirjat kunniaan

Uusimmassa "Lapsen maailma"-lehdessä on mielenkiintoinen artikkeli ongelmalähtöisestä kuvakirjallisuudesta. Artikkeli perustuu Tampereen yliopiston dosentti Päivi Heikkilä-Halttusen tekemään tutkimustyöhön. Heikkilä-Halttunen kokee, että kuvakirjoja väheksytään eikä niitä osata käyttää tarpeeksi hyödyksi. Esimerkiksi koululaiset ja nuoret voisivat hänen mielestään käyttää kuvakirjoja intiimin keskustelun pontimena enemmän. Artikkeli esittelee rankoistakin aiheista kertovia kirjoja ja pohtii mistä ei vielä uskalleta kirjoittaa kuvakirjallisuudessa.

Tässä muutamia lainauksia artikkelista:

"Kuvakirjoissa tunnemaailma tiivistyy"


" Kuvat voivat konkretisoida tunteet jopa helpommin kuin teksti. Niiden avulla lapsi kertoo tarinan yhä uudestaan omin sanoin."


" Kirjat pyrkivät avaamaan henkisiä tulppia: lapsi tulisi saada avutumaan ja keskustelemaan. Parhaimmillaan ne    vakuuttavat lapselle, että edes yksi ihminen maailmassa on osannut kuvata hänen ongelmiaan ja tuntemuksiaan. Lapsi saa voimaa ja rohkaistuu puhumaan. "


"...Suomessa aiheesta on vaiettu. Ehkä aihe on aikuisellekin liian riipaiseva. "


Käykää lukemassa kirjastossa loput! =)

Kommentit

  1. Hankin kirjastoon Heikkilä-Halttusen teoksen "Minttu, Jason ja Peikonhäntä". Kirjasta löytyy tutkimustietoa ja luettelo eri aiheita käsittelevistä kuvakirjoista. Muutamia käsiteltyjä teoksia löytyy kirjastostammekin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruotsalaisuuden päivä

Kuka olikaan J. L. Runeberg?