Rasismin vastainen viikko 19.-25.3.2012 Tänään keskiviikkona, rasismin vastaisen viikon keskellä, vietetään YK:n julistamaa rasismin vastaista päivää. Tällä vuosittaisella teemapäivällä muistutetaan yhdenvertaisuudesta ja monimuotoisuudesta sekä kannustetaan suvaitsevaisuuteen. Rasismin vastainen viikko näkyy myös Norssin kirjastossa esimerkiksi siten, että näyttelypöydälle koottiin teoksia, joissa käsitellään viikon teemoja eri näkökulmista. Kirjastonhoitaja haastaa kaikki toimimaan: Suomen Punaisen Ristin kampanjasivulla jokainen voi luopua ennakkoluuloistaan, yhdestä tai useammasta. Tunnista ennakkoluulosi, kirjoita se ylös ja heitä se lopulta roskikseen. Ajankohtaisia linkkejä: Luovu ennakkoluuloistasi! (Suomen Punaisen Ristin kampanja) Turun kaupunginkirjaston tapahtumia Rasisminvastainen päivä Intercultural Centerissä (Varissuon kirjaston alakerrassa) RASMUS - Rasismin ja muukalaispelon vastainen verkosto Minun Suomeni on kansainvälinen